perjantai 29. marraskuuta 2013

Naperomus maximus



Otetaas tähän alkuun turhuuksia ja säästetään se kivempi osuus loppupuolelle! Pakko meinaan hehkuttaa uusista kengistä. Vaikka rakastankin ostoksilla käymistä, yleensä mukaani tarttuu lähinnä lumppuja. Sen sijaan kenkiä/laukkuja ostan oikeasti todella harvoin. Nyt kuitenkin rakkaat ruskea korkkarisaappaani ja rakkaat ruskeat bootsini ovat sanoneet sopimuksensa irti. Korkkarisaappaat on palvelleet n. 5 vuotta ja pari talvea olen mennyt rikkinäisellä vetoketjulla :D Kiinni vetäminen ja aukaisu on tapahtunut näppärästi pikkuisia saksia käyttämällä. Lisäksi tänä vuonna niiden korot on ollu jo tosi huonossa hapessa. Oon niin ahkera noita korkolappuja vaihteleen.
 Bootsit olivatkin vähän tuoreemmat, ostinkohan ne peräti tämän vuoden puolella, mutta ne HAJOS JO NYT. Ja ne oli mun eniten käytetyimmät kengät. Sitten vähän keskustelua Mikon kanssa ja sain luvan tilata parit uudet kengät, jee! Halusin pitää hyväksi havaitun linjan ja tilasin mahdollisimman samanlaiset Zalandosta (IIIIIIIK!!!!!!). Erona on vain hinta. Yleensä kenkäni ovat max. 50 e luokkaa, mutta nyt sorruin astetta tyyriimpiin, mutta kuitenkin vielä järkevässä hinnassa (alle 100 e). Toivottavasti kestääkin sit paremmin... 

























...Varsinkin kun poikkesin omasta tiukasta linjastani: Toiset uusista kengistä ovat aitoa nahkaa. Läihnnä siksi, etten tajunnut tilatessani saavani noin "halvalla" aidolla nahkalla varustettua tuotetta. Olivat kuitenkin kamalan mukavat jalassa ja muuten hyvät, niin ajattelin, että mennään näillä nyt sit. Semmossia turhuuksia siis. Lisäksi nyt roudattiin vähän kamoja Mikon porukoitten luota, ihanasti antavat säilyttää luonaan tämmösiä, tänne meidän kämppään: 



Joo-o. Olin ihan fiiliksissä, nyt onnistuu taas musiikin kanssa leikkiminen hienosti. Arvatkaa nyt kaks kertaa menikö se sitten ihan niin hienosti? No ei tietenkään. Kiitos yhden helkkarin adapterin, joka on kadonnut. Tää hauskuus siis siirtyy taas... Vaihdetaanpa nyt kuitenkin tässä vaiheessa siis pääasiaan, eli:




Äää! Hellu parka joutu paparazzin uhriksi tässä viikolla, yks ehtoo. Pikkusta se ei tainnut haitata, otti vaan entistä söpömpää ilmettä ;) Miki on ottanut Hellun ilmestymisen kuvioihin hyvin. Se ei sinällään noteeraa Hellua sen kummemmin, mitä nyt sattuu toisinaan nuuskaseen toisen hanuria, eikä suhtaudu aggressiivisesti. Välillä se komentaa jos Hellu on tiellä tms. syystä mitä me ihmiset ei vaan hiffata, mutta sehän on vaan ihan oikein, että se omalta osaltaan auttaa Hellua kasvamaan kunnon koiraksi.

























Makella sen sijaan on ollu selvästi ongelmia. Miki oli ollut meillä 4 kk, kun Make saapui, joten Miki alusta asti on tottunut ikään kuin jakamaan huomion. Make sen sijaan on paistatellut sen juniorin ja hölmöläisen roolissa, tottunut olemaan huomion keskipiste. Nyt sitten kun onkin uusi pentu niin voi että kun me ollaan loukkaantuneita. Tottakai silloin kun ollaan Hellua morjestamassa, me huomioidaan meidän piskit ihan yhtälailla, ellei peräti normaalia enemmänkin ja kehutaan maasta taivaaseen kun tehdään tuttavuutta pikkuiseen. Make kuitenkin oli  aluksi koko ajan korvat sivulle päin taipuneena, eli sen mieli oli aika matalalla. Ei se aggressiivinen ollut, vaan todella masentuneen oloinen.



Makelle siis tämä huomion jakaminen oli varsinkin ekalla ja tokalla käynti kerralla liikaa. Ekan kerran kun käytiin, jätkä kiipes salaa keittiön pöydälle ja alkoi nuolemaan voirasiaa. Ja se jäi siitä ihan vahingossa kiinni, eihän me osattu ees varautua tommoiseen. Se on yhden ainoon kerran kiivenny pöydältä ottaan mitään, silloinkin 10 e seteli, joka oli kamalan kiva repiä kahdeksaan osaan. 




Seuraavalla kerralla kun mentiin kyläileen Mikon porukoille, pöydällä oli puoliksi syöty makaronilaatikko. Olishan se jo ekasta kerrasta pitänyt tajuta, mutta eihän me...Se kiipes taas pöydälle ja veti sen makaronilaatikon kuoren kitusiinsa. Pakko sanoa, että kyllä mua kiukutti sen touhut ihan kauheesti. Samalla kuitenkin pelästyi, että mitä jos se tippuu tuolta alas. 




Kotona Make ei ole jatkanut urpoiluaan, vaan ollut oma ihana itsensä. Kolmannella kerralla kun mentiin vierailulle, varauduttiin ajoissa. Tuolit tiukasti pöydän alle. Make kierteli katselemassa pöytää, mutta luovutti. Samaisella kerralla korvat oli jo normaalimmat ja muutenkin tutustuminen Helluun oli selvästi ottanut ison askeleen eteenpäin. Kerran se päästi sellaisen kimeän rääkäisyn, minkä se yleensä päästää kun pelkää jotain. Usein silloin, jos se näkee mustan koiran. Ajateltiin, että jos se häkeltyi jotenkin Hellun pikimustasta turvasta. Sen jälkeen se oli kuitenkin taas normaali.




Tänään ollaan taas menossa Hellua moikkaan ja kovasti ainakin haluan uskoa, että Maken pahimmat kriisit on jo takana päin. Makesta ja Mikistä vielä sen verran muuta juttua, että niiden painot on viimeisen parin viikon ajan ollut paremmat ja jopa pysyneet alempana. Make 4.9 kg ja Miki 4.5 kg. Huhhuh. 





On nää koiruudet vaan sellasia silmäteriä. Vaikka niiden kanssa saa välillä repiä hiukset päästään, en oo hetkeekään haveillut koirattomasta elämästä. Jatkuva huoli toisista tottakai on kolikon kääntöpuoli. Edelleen saa vaan pelätä mahdollisia myrkyttäjiä ja harmitella kuinka lyhyt ikäisiä koirat on ihmisen ikään nähden. Niin, niihin on varauduttava silloin kun päättää elukan hommata, mutta kamalalta tuntuu silti ajatella. Onneksi meidän piirin piskit on kaikki vielä nuoria ja terveitä kaiffareita, joten vedetään vaan housut kinttuun ja näytetään persettä kaiken maailman myrkyttäjille ja koiravihaajille.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Yksi päivä elämästä

Monet bloggarit ovat tehneet koosteen yhden päivän tapahtumista. Kuvia räpsitään joka ikisestä jutusta mikä tulee vastaan, joten tää oli pakko iteki tehdä. Sääli vaan, että meikäläisen elämä on tällä hetkellä niin kamalan kiinnostavaa (Lue; töitä vailla.). Tuli TODELLA kuivasti mitenkään päin kiinnostavaa materiaalia. Pahoitteluni!  Rupes ihan potuttaan eilen kun tajusin, että suurin osa päivästä meni siihen, että tuhersin blogin ulkoasun kanssa (Edellinen jotenkin vaan tökki omaa simmua pahasti.). Äää, mikä elämä, missä?! Tää ei sovi mun luonteelle sitten alkuunkaan! Oon niin kamalan sosiaalinen kälkätin, että ei ihan riitä se, että päivisin juttukaverina toimii noi karvaset kaverit. Mutta oonpahan yrittänyt kyllä parhaani, noiden työkuvioiden suhteen, siitä ei nyt kyllä kukaan voi tulla morkkaamaan.

No joka tapauksessa, tän postauksen idea ei ollut tämä elämän suurten vääryyksien läpi käyminen ;) En tiedä teistä, mutta musta on kiva lukea tälläisiä postauksia, tosin yleensä kaikkien keiden olen lukenut, niin niiden elämä on ehkä astetta mielenkiintoisempaa. Ja oishan tästä voinu saada asiallisemman jos järkkärillä olis kuvat napsinu, mutta päätin alusta asti kuvata luurilla, se kun kulkee helposti mukana koko ajan. No hällä väliä, mennään tällä mikä on, joten aloitetaan... :D

Projektorikellon kuvaa seinältä.

Aamu lähti mulle hyvin tyypillisellä tavalla käyntiin: Mikko lähtee töihin kuuden jälkeen ja mä jään silmät kirkkaina miettimään, että saisko nukuttua vielä. Tuskastumiseen asti möngin punkassa, kunnes päätin lopulta luovuttaa, klo 6:41.

Demonisia piirteitä omaavat koirani.



Huomenta vaan, suoraa sängystä nousseena.







Kaurapuuro kunnon voisilmällä ja appelsiinimehu, niin aamu lähtee varmasti hyvin käyntiin.


Piskejä ei ikinä huvita nousta noin aikaisin. Tai no, ne nousee aina jo viiden jälkeen Mikon mukana aamukuselle ja ruoalle, mutta ne tulee sitten takaisin sänkyy. Enkä mä niitä reppanoita viitti väkisinkään hereille ajaa. Tosin, aika usein Make ryntää siinä vaiheessa keittiöön, kun rupeen aamista tuhertaan. Näin kävi myös eilen. Aamun iloa himmensi se, että Matlock alkoi liian myöhään, aamiaisajankohtaani nähden. Katsoin siis jotain kissaohjelmaa.

Vaha ulkoasu.


Aamikselta kun selvittiin, käynnistyi kone, tsekattiin pakolliset: sähkäri, mol, fb, iltasanomat ja sen jälkeen otin työn alle blogin ulkoasun. Sinällään tykkäsin tosta, kun joutsenia näkyi bannerikuvan taustalla, mutta kyllästyin itseeni tossa kuvassa, kun en alkujaankaan siitä osasta kuvaa pitänyt.

























Lopulta kello alkoi näyttää koiralenkin aikaa ja luovuin tietokoneen seurasta (Homma ei ollut lähellekkään valmis.). Lenkin jälkeen aloin henkisesti valmistautuun salille lähtöön. 

Mun pikku varikseni.


Hienosti olin varannut aikaa auton lasien raapimiseen ikijäästä. Meinas tulla hoppu, mutta ehdin nipin napin kello 11.00 salille, jolloin alkoi spinning ja sen jälkeen oli vuorossa reisi-vatsa-pakara treeni.

Voittaja fiilis!


Salilta kun selviydyttiin kotiin  (n. 12:30) alko olla jo kova nälkä, joten äkkiä kotiin ja rauhottuun...

Voi voi kun venytyttää ja haukotuttaa.



...Mua oltiinki jo vartoiltu ja voi sitä riemun määrää kun mami tuli kotiin. Mainoksiakin oli tullu postissa, kivaa, vois lueskella niitä kun syö, kaikki on hyvin... PAITSI ETTÄ, meillä ei ollutkaan kaapissa sitä sapuskaa. Pari ärräpäätä luin siinä ja ei auttanu muu kuin mennä lähi Valtsusta hakeen jotain. Kurja tehdä noille piskeillekkin se temppu, että eka tulee kotiin ja lähtee sitten heti uudestaan. 

Lounaan tapaista.


Leikin siis terveellistä ja ostin leikisti terveellisen caesarsalaatin (Varsinkin kun luttaa tota kastiketta kilon tohon päälle, niin tulee todella terveellistä!) ja kunnon valkosipulivoipatongin. Piti niin säästää Mikolle puolet patongista, mutta oho, ihan kun ois ollut vähän nälkä ja vedin sen kaiken omaan kitaan. Tässä kävi juuri tää ilmiö, kun syö liian harvoin, niin vetää sitten kerralla ihan överit. Olin aamiksen ja tän välissä syönyt vähän suklaata, niin nälän tunne siirty, mutta tuli kahta kauheempana takaisin, EI hyvä. 

Himo koodaaja.


Ruoan jälkeen oli vuorossa pitkä ja lämmin suihku sekä blogin ulkoasun kanssa leikkimistä vaihteeksi. Voi, te jotka ymmärrätte aiheesta paremmin ja ootte perehtyneet kunnolla, elkää lueskelko tota mun koodailua liian tarkkaan :DD Se meinaan ei toiminu tosiaankaan helpolla. Heh. Sen siitä saa kun menee sorkkiin semmosta mitä ei tarkkaa osaa ;) Mut hei, lopulta se kuitenkin toimi! En pysty käsittään, miten oon aikanaan kotisivuja, useammatkin kappaleet, pystynyt html-koodilla tekeen, kun nykyään valmiin koodin muokkaaminenki on vaikeeta :D

Nuuskutin nuuskutin.


Sitten oli taas piskilenkin aika. Koska ko. lenkille en kännyä muistanut ottaa, pistetään aiemman lenkin kuva tähän väliin taas. 

Hei, olen koulutukseltani ravintolakokki...


Mikkokin sitten piakkoin kotiutui töistä ja oli päivällisen aika. Eli ruokailtiin joskus 16:15. Voi kamala miltä toi näyttää tossa lautasella, varsinki kuvassa :D Näyttää ihan joltain einespastalta, vaikka ite oon ton ruoan suurella tunteella tehny :D Oikeesti toi on tosi hyvää. Teen kerralla aina ison satsin ruokaa, että useamman päivän saa siitä syödä. Mä ajattelin jos oisin teille tästä ohjeen raapaissu tänne, mutta en tiedä uskaltaako kukaan kokeilla tota :D Kyseessä on siis borileria tomaattikastikeessa ja grahamspagettia.

Yhdesta asiasta oon kyllä ylpeä meillä: Meiltä ei juuri ollenkaan mene ruokaa roskiin. Mä oon lapsesta asti ollu sellanen, että mun tekee todella pahaa ruoan pois heitto, mun käy ikään kuin sääliksi sitä ruokaaa, kun se ei päässyt täyttään tehtäväänsä. Mua aina ärsyttää kaikissa noutopöydissä jne. kun ihmmiset mättää itelleen kasoittain sapuskaa ja heittää suurimman osan pois. Joudun aina hillitteen itteni, etten mee kimittään kyseisille henkilöille päin näköä. 
Meiltä korkeintaan menee joku pieni kerma tippa pois, joku yksittäinen keltuainen tai puoliksi käytetty basilikapuntti. Muuten kyllä ei tarvi tuntea omantunnon tuskia. 

Kauniit tähtitortut. 

Tässä välissä tuli hetkeksi kuvaamaton väli. Veljeni piipahti meitä moikkaamassa ja ei silloin ehtinyt mitään räpsiä. Seuraavan kerran havahduin asiaan, kun kello rupesi lähentelemään puoli kasia... Tarkalleen ottaen, 19:20 tuli ahaa-elämys: Paistetaas joulutortut salkkari mätöksi. Äkkiä 1 torttulevy sulamaan mikroon, glögiä mitataan kattilaan, uuni päälle, unohdetaan se torttulevy mikroon, telkkaria laitetaan ajansiirrolle...Torttulevystä tuli tosiaan mitä houkuttelevimman näköinen, oltuaan mikrossa aikansa, mutta ei se mitään, äkkiä muotoonsa ja hilloa päälle, niin hyvä on. (Jos joku ihmettelee, että KAKSI torttua vain, syy on edellisessä kappaleessa. En halua tehdä yhtään ylimääräistä, ettei vahingossakaan mene hukkaan, eikä väkisin tarvi ahtaa sisälleen määräänsä enempää. Kaikki ruokaan liittyvä lasketaan aina tarkasti ja mietitään voiko sen pakastaa.)

Lämmintä tunnelmaa.


Sain sitten lopulta jopa koottua meille tälläiset söpöt joululautaset :D Joten, ei muutakuin telkkarin ääreen ja keskittyminen salkkareihin.

Tale ja herkut.

Salkkareiden loputtua oli jälleen koirien lenkityksen aika. Sille reissulle ei kännyä jaksanu ottaa mukaansa. Kun päästiin sisälle, oli illan gerbiilihetken aika.

Pikku jätkät.

Joka iltainen tapa, nukkumaan mennessä pällistellään aikamme noita otuksia. Yleensä ne illalla alkaa piristyyn, vaikka niiden ei PITÄISI olla yö eläimiä.




Isommat jätkät pitivät vielä iltaleikkihetkensä ja pikku hiljaa ruvettiin painumaan unille. Petissä oltiin siis 21:50.



Siinä oli siis tiistai 26.11.2013. Tälläinen on hyvin tyypillinen päivä meikäläisen elämässä, ainakin tällä hetkellä. Toivottavasti edes jota kuta kiinnosti lukea loppuun saakka. Vaikka eihän tässä tosiaan mitään ihmeellistä ollutkaan :D 

Nyt kun sain taustan blogissa vihdoinkin mieleisekseni, keskityn "some-kuvakkeiden" tekoon (Bloglovin, Blogilista, Pinterest..), joiden kautta pääset helposti seurailemaan blogin päivityksiä :)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Jambalya tanssii hän notkein lantein...

Kuten jo täällä aiemmissa kirjoituksissa hehkuttelin, viime perjantaina oli aika suunnata Tampereelle ja Nightclub Tähteen. Päätimme käydä syömässä ravintola Comossa ennen keikkaa (Saimme tädiltäni alekupongin, heh:D). Mun piti niin ottaa taas annoksista kuvia, mutta siinä kohtaa kun Annalle lykätään lautanen täynnä herkkuja naaman eteen, niin eihän silloin minkään kameroiden olemassa oloa muistakkaan. Olin ahnehtinu annokseni jo puoli väliin, ennen kuin muistin, että hitto...Noo, jälkkärit sitten kuvataan. Joo-o, arvatkaa kuvattiinko?? Kummallisesti ne jälkkäritkin katos ennen kuin kameran läsnäolo muistui. No, eipähän tuo mikään kamala vahinko ja menetys ole, mutta ois se ollut hauska omaksiki muistoksi niitä räpsästä :D 

Blingbling neuletakki oli illan juttu.
Olen kerran aiemmin käynyt  Comossa syömässä, ja silloin oli polttarini kyseessä! Polttareissani jouduimme odottelemaan annoksiamme todella pitkään, joten mietiskelin etukäteen kuinkahan kauan saadaa nyt odotella. Saimme kuitenkin ruokamme todella nopeasti, yllätyin kyllä positiivisesti :)
Omalla lautasellani oli  Tagliatella con confit di anatra (Ankankoipi confitia, tryffeli-pecorinoa ja tagliatelle pastaa). Mikon lautasella puolestaan oli Spaghetti alla carbonara (Paahdettua pancetta-pekonia, kermaa ja kananmunaa sekä spagettia). Oli kyllä niin herkullista, mutta annoskoko meikä possuille on turhan pieni. Vaikka ravintola on tyylikäs ja annokset hienon kuuloisia, hintataso on kuitenkin ihmillinen. Voi hyvillä mielin mennä nauttimaan hienoa illallista, eikä lompakon silti tarvitse huutaa hallelujaa (Ellet nyt vallan viineillä innostu läträämään). 
Jälkkärinä otettiin Pannacotta al la Menta (Minttu pannacottaa marjoilla) ja Tiramisu alla Como (No, tiramisu nyt on tiramisu). Vedettiin puoliksi kumpikin annos naamariin. Usein rafloissa tuppaa tulemaan pienimuotoinen annoskateus... :D Oon kyllä siinä suhteen ihan kamala. Joskus serkkuni kanssa kun kävimme, olikohan se nyt Manhattan steak housessa syömässä, niin piti vaihtaa annoksia päikseen kun serkkuni sai lehtipihviinsä enemmän maustevoita, kuin minä, vaikka annos muuten oli aivan sama. Heh :D Onneksi em. serkku tuntee mut ja tietää oikkuni erittäin hyvin ;)


Herkuttelun jälkeen suuntasimme sitten Tähteen. Ajoitimme saapumisemme hyvin, sillä Anneli & Recados pomppivat lavalle n. 5 min tulomme jälkeen. Tähti oli aivan ääriään myöten täynnä. Illan artisti on ilmeisen tykätty kyseissä paikassa, sillä Anneli oli viimeksi tähdessä 18.10.13 ja seuraavan kerran jo 4.1.14. Enkä ihmettele yhtään. Lavalla Anneli oli kuin naantalin aurinko ja sai yleisön/tanssijat hyviin fiiliksiin. Siihen lisättynä Recadoksen taitava soittaminen ja hauskat kikkailut, niin eihän siitä voi kun tykätä :D








Kuvaaminen osoittautui nyt normaalia hankalammaksi. Ei jotenkin jaksanut keskittyä siihen kuvaamiseen yhtään. Päätin kuitenkin räpsiä ja räpsiä kun kerran kameran mukanani olin raahannut. Yllättäen joukosta löytyikin  useampi mukiin menevä kuva. Silti suurin osa kuvista oli seuraavanlaisia:



Mulla oli selvästi joku syvällinen yhteys kitaristi-Mikon mikkiständin kanssa. Se halus ehdottomasti olla kuvien keskipisteenä. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa keikkaa :D 

No, joka tapauksessa, olimme jo etukäteen tän-mun-Mikon kanssa kauhistelleet seuraavaa aamua ja päivää. Tiesimme, että keikka kestäisi myöhään ja kello olikin reilu kaksi yöllä kun pääsimme nukkumaan, onneksi kotimatka sentään oli lyhyt. Okei, toi ei kuulosta pahalta ajalta, ja on jopa varsin aikainen ajankohta normaali  keikkarytmiin nähden. Meillä vaan sattui olemaan eräs erittäin tärkeä toimitus lauantaipäivälle tiedossa. Keikalle oli kuitenkin päästävä, joten päätimme, että selviydytään yhdestä päivästä vähemmillä unilla.
Mikäs lauantaiaamuna niin hymyilytti?
Lauantaiaamuna heräsimme aikaisin, takana vain muutaman tunnin yöunet ja veimme Piski & Piskin hoitoon Mikon vanhemmille. Sieltä suuntasimme Lahdesjärven ABC:lle vetään kunnon tuhdit aamupalat naamariin. Pahaksi onneksi mulla sattui osumaan mulle erittäin tuttu aamu huono-olo (En halunnut kirjoittaa aamupahoinvointi koska en TODELLAKAAN ole raskaana :D Ja ei, ei se ollut krapulaakaan.), eikä aamupala oikein kunnolla pudonnut. Se on yleensä seurauksena liian lyhyistä yöunista/  liian aikaisin heräämisestä + vielä jos sattuu olemaan pieni täpinä päällä (Tällä kertaa innostuksesta.) se tulee todella helposti.

Sain kuitenkin närpittyä annokseni kokonaan (Silmät meinas taas vetää enemmän kuin maha.) ja ei muuta kuin kaakao mukaan ja tien päälle. Edessä oli kuitenkin jokunen sata kilsaa. Oli kiva fiilis, sinä päivänä toteutuisi useamman kuukauden suunnittelu. Pohdiskeltiin asian eri puolia ja kuunneltiin radio Suomipoppia. Perseenkään puutumista ei ehtinyt huomata, kun oli niin kiva juttu tiedossa. Tuntui vaan, että matka ei yhtään edisty ja kellon on pysähtynyt, olis vaan äkkiä pitänyt olla perillä. 

Matkassa oli samanlaista kivaa odotusta, kuin pari vuotta sitten, samalla tiellä, määränpää oli vain hieman eri, mutta tarkoitus sama. Siinä kohtaa kun navigaattori näytti, että perillä oltaisiin 4 minuutin päästä, oli innostus jo huipussaan. Olimme Kotkassa. Pian me nähtäisiin se. (No, joko ärsyttää? Oonko mä ollut jo tarpeeksi salamyhkäinen? Heräsikö teidän uteliaisuus yhtään?) Automme kaarsi syrjäiseen pihaan. Nousimme autosta ja avasimme portin. Tervetulotoivotuksena saimme jylhän, matalalta kaikuvan haukunnan. Menimme soittamaan ovikelloa, pääsimme sisään ja siinä se oli. Karjalanpiirakka. 

Okei, työnimeltään se oli karjalanpiirakka. Siinä oli pikku Heloise alias Hellu. Pienen pieni, ruttunaamainen boxerinpentu myllersi kahden sisaruksensa kanssa pentuaitauksessa. Siinä hoidettiin sitten virallinen osuus ja kotimatka sai alkaa. Make haettiin aikanaan myös  Kotkasta, tosin eri kasvattajalta vain. Mä sain kunnian istua takapenkillä naperon kanssa. Kaveria ei pahemmin matka hetkauttanut. Unta palloon vaan, rennosti kyljellään, tassut sojottaen. Siinä kohtaa tuli harmistus, Hellu kun ei ollut muuttamassa  meille. Onneksi kyllä niin likelle, että sitä pääsee näkemään vaikka joka päivä ja muutenkin erittäin hyvään kotiin, nimittäin Mikon vanhemmille. Tarkemmin sanottuna, Mikon isälle isänpäivä/synttärilahja. Täys ylläri oli, ei ollut arvannut mitään etukäteen, eli homma meni just niinkun piti :) Katsokaa ny hänen ruttunaamaisuuttaan:












Eiks ookki lutunen?? Noi tassut on jäätävän isot sen kropan kokoon nähden. Ja huomatkaa ensipossu, se sai jo matkalla turpiinsa, kun välillä erehdyttiin heräilemään ja tutkimaan ympäristöä. Me ostettiin tohkeissamme Hellulle pentupanta etukäteen, ja mietittiin Mustissa & Mirrissä, että mahtaakohan toi mahtua sille. Nö jöö, mahtuhan se, turhankin hyvin. Ostettiin sitten pari kokoo liian iso panta :D Se oli rääpäleempi kun odotettiin. 

Nyt Miki ja Make sai sitten uuden kivan koirakamutskin. Mikillä on kauheet duunit tiedossa, kun sen pitää paimentaa Makea ja nyt sitten tätäkin tapausta. On siinä pienellä perhoskoiralla hommaa :D Toivottavasti jätkät ei nyt opeta tälle mitää vääriä juttuja ;) 


Semmoinen kilometri postaus tällä kertaa, palataanhan taas asiaan! :D