perjantai 29. marraskuuta 2013

Naperomus maximus



Otetaas tähän alkuun turhuuksia ja säästetään se kivempi osuus loppupuolelle! Pakko meinaan hehkuttaa uusista kengistä. Vaikka rakastankin ostoksilla käymistä, yleensä mukaani tarttuu lähinnä lumppuja. Sen sijaan kenkiä/laukkuja ostan oikeasti todella harvoin. Nyt kuitenkin rakkaat ruskea korkkarisaappaani ja rakkaat ruskeat bootsini ovat sanoneet sopimuksensa irti. Korkkarisaappaat on palvelleet n. 5 vuotta ja pari talvea olen mennyt rikkinäisellä vetoketjulla :D Kiinni vetäminen ja aukaisu on tapahtunut näppärästi pikkuisia saksia käyttämällä. Lisäksi tänä vuonna niiden korot on ollu jo tosi huonossa hapessa. Oon niin ahkera noita korkolappuja vaihteleen.
 Bootsit olivatkin vähän tuoreemmat, ostinkohan ne peräti tämän vuoden puolella, mutta ne HAJOS JO NYT. Ja ne oli mun eniten käytetyimmät kengät. Sitten vähän keskustelua Mikon kanssa ja sain luvan tilata parit uudet kengät, jee! Halusin pitää hyväksi havaitun linjan ja tilasin mahdollisimman samanlaiset Zalandosta (IIIIIIIK!!!!!!). Erona on vain hinta. Yleensä kenkäni ovat max. 50 e luokkaa, mutta nyt sorruin astetta tyyriimpiin, mutta kuitenkin vielä järkevässä hinnassa (alle 100 e). Toivottavasti kestääkin sit paremmin... 

























...Varsinkin kun poikkesin omasta tiukasta linjastani: Toiset uusista kengistä ovat aitoa nahkaa. Läihnnä siksi, etten tajunnut tilatessani saavani noin "halvalla" aidolla nahkalla varustettua tuotetta. Olivat kuitenkin kamalan mukavat jalassa ja muuten hyvät, niin ajattelin, että mennään näillä nyt sit. Semmossia turhuuksia siis. Lisäksi nyt roudattiin vähän kamoja Mikon porukoitten luota, ihanasti antavat säilyttää luonaan tämmösiä, tänne meidän kämppään: 



Joo-o. Olin ihan fiiliksissä, nyt onnistuu taas musiikin kanssa leikkiminen hienosti. Arvatkaa nyt kaks kertaa menikö se sitten ihan niin hienosti? No ei tietenkään. Kiitos yhden helkkarin adapterin, joka on kadonnut. Tää hauskuus siis siirtyy taas... Vaihdetaanpa nyt kuitenkin tässä vaiheessa siis pääasiaan, eli:




Äää! Hellu parka joutu paparazzin uhriksi tässä viikolla, yks ehtoo. Pikkusta se ei tainnut haitata, otti vaan entistä söpömpää ilmettä ;) Miki on ottanut Hellun ilmestymisen kuvioihin hyvin. Se ei sinällään noteeraa Hellua sen kummemmin, mitä nyt sattuu toisinaan nuuskaseen toisen hanuria, eikä suhtaudu aggressiivisesti. Välillä se komentaa jos Hellu on tiellä tms. syystä mitä me ihmiset ei vaan hiffata, mutta sehän on vaan ihan oikein, että se omalta osaltaan auttaa Hellua kasvamaan kunnon koiraksi.

























Makella sen sijaan on ollu selvästi ongelmia. Miki oli ollut meillä 4 kk, kun Make saapui, joten Miki alusta asti on tottunut ikään kuin jakamaan huomion. Make sen sijaan on paistatellut sen juniorin ja hölmöläisen roolissa, tottunut olemaan huomion keskipiste. Nyt sitten kun onkin uusi pentu niin voi että kun me ollaan loukkaantuneita. Tottakai silloin kun ollaan Hellua morjestamassa, me huomioidaan meidän piskit ihan yhtälailla, ellei peräti normaalia enemmänkin ja kehutaan maasta taivaaseen kun tehdään tuttavuutta pikkuiseen. Make kuitenkin oli  aluksi koko ajan korvat sivulle päin taipuneena, eli sen mieli oli aika matalalla. Ei se aggressiivinen ollut, vaan todella masentuneen oloinen.



Makelle siis tämä huomion jakaminen oli varsinkin ekalla ja tokalla käynti kerralla liikaa. Ekan kerran kun käytiin, jätkä kiipes salaa keittiön pöydälle ja alkoi nuolemaan voirasiaa. Ja se jäi siitä ihan vahingossa kiinni, eihän me osattu ees varautua tommoiseen. Se on yhden ainoon kerran kiivenny pöydältä ottaan mitään, silloinkin 10 e seteli, joka oli kamalan kiva repiä kahdeksaan osaan. 




Seuraavalla kerralla kun mentiin kyläileen Mikon porukoille, pöydällä oli puoliksi syöty makaronilaatikko. Olishan se jo ekasta kerrasta pitänyt tajuta, mutta eihän me...Se kiipes taas pöydälle ja veti sen makaronilaatikon kuoren kitusiinsa. Pakko sanoa, että kyllä mua kiukutti sen touhut ihan kauheesti. Samalla kuitenkin pelästyi, että mitä jos se tippuu tuolta alas. 




Kotona Make ei ole jatkanut urpoiluaan, vaan ollut oma ihana itsensä. Kolmannella kerralla kun mentiin vierailulle, varauduttiin ajoissa. Tuolit tiukasti pöydän alle. Make kierteli katselemassa pöytää, mutta luovutti. Samaisella kerralla korvat oli jo normaalimmat ja muutenkin tutustuminen Helluun oli selvästi ottanut ison askeleen eteenpäin. Kerran se päästi sellaisen kimeän rääkäisyn, minkä se yleensä päästää kun pelkää jotain. Usein silloin, jos se näkee mustan koiran. Ajateltiin, että jos se häkeltyi jotenkin Hellun pikimustasta turvasta. Sen jälkeen se oli kuitenkin taas normaali.




Tänään ollaan taas menossa Hellua moikkaan ja kovasti ainakin haluan uskoa, että Maken pahimmat kriisit on jo takana päin. Makesta ja Mikistä vielä sen verran muuta juttua, että niiden painot on viimeisen parin viikon ajan ollut paremmat ja jopa pysyneet alempana. Make 4.9 kg ja Miki 4.5 kg. Huhhuh. 





On nää koiruudet vaan sellasia silmäteriä. Vaikka niiden kanssa saa välillä repiä hiukset päästään, en oo hetkeekään haveillut koirattomasta elämästä. Jatkuva huoli toisista tottakai on kolikon kääntöpuoli. Edelleen saa vaan pelätä mahdollisia myrkyttäjiä ja harmitella kuinka lyhyt ikäisiä koirat on ihmisen ikään nähden. Niin, niihin on varauduttava silloin kun päättää elukan hommata, mutta kamalalta tuntuu silti ajatella. Onneksi meidän piirin piskit on kaikki vielä nuoria ja terveitä kaiffareita, joten vedetään vaan housut kinttuun ja näytetään persettä kaiken maailman myrkyttäjille ja koiravihaajille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti