torstai 22. toukokuuta 2014

Huh hellettä, sanoi jänis pakkasella!


On muuten ollut aivan ihana päivä! Tänään on kyllä tullut nautittua Hra. Arskan seurasta tosissaa. Heräsin aamulla viiden kieppeissä, enkä saanut enää nukuttua. Ei muuta kuin aamupala poskeen ja salille. Saapueassani salini pihaan, kauhukseni sain huomata: Joku oli tullut treenaamaan niin, että hänen koiransa istui autossa tärisemässä ja suunnattomasti läähättäessä. Eläimet kun on mun arka kohtani, kävin kyselemässä kuntosalilla olleilta ihmisiltä vihan ja kauhun sekaisin tuntein, onko kyseessä heidän koiransa. En saanut syyllistä vastuuseen. Reilu puolen tunnin kuluttua tulostani, koiran omistaja hiihteli autolleen ja lähti paikalta. Ai että...Olisi pitänyt vähän päästä jutustelemaan mukavia. Tuo onkin ainoa ikävä asia, mikä tähän päivään on mahtunut, ainakaan tähän mennessä.



Salilta kotiuduttuani, kävin suihkussa ja haukkasin vähän välipalaa, käytin koirat ja klo 11 jälkeen otin suunnaksi ystäväni E:n kodin. E itse asuu nykyään kauempana rannikolla, mutta hän oli vanhemmillaan käymässä, jotka asuvat lähempänä. Löhöttiin auringossa about klo 15 asti. Aika meni ihan hurahtamalla. Ei yhtään tajunnut ajankulua. Meillä oli oma piknik takapihalla ja höpöteltiin kaikkea mahdollista. Todella rentouttava ja kiva päivä siis. Siihen perään sopiikin rentoutua lisää blogia kirjoittamalla ja kuuntelemalla Enigman suurimpia hittejä. Tällä hetkellä pidän asuntoa elukoiden kanssa pystyssä, kun Mikko tekee vähän pidemmän päivän töissä.

Mulla on taas iskeny sen päivänen sisustuskärpänen, että oksat pois. Haluan uudet  verhot, parit uudet tyynynpäälliset, koristevalot....No siinähän ne tärkeimmät jo tulikin. Huomenna, kun menen ystäväni K:n ja tämän lapsien kanssa Tampereelle, poikkean Indiskasta katsomaan, mitä sieltä löytyisi :) Lisäksi mennään käymään järkkärin kanssa pyytään arviota korjauskustannuksista. Huomisen jälkeen ollaan viisaampia, että kannattaako korjata, vai pitääkö ostaa uusi...HUOH.

Meidän partsi on saanut pikkuisen päivitystä. Se ei oo vielä kertaakaan meidän täällä asumisen aikana ollut noin fiksussa kunnossa, mitä se nyt on!! :) Käy ihan yhdestä huoneesta näin kesällä!




Partsi sai värikkäämpää ilmettä ihan parilla pienellä yksityiskohdalla, ja sitä samaa tyyliä haluan tuoda sisällekkin. Katotaan kuinka äijän käy, onnistunko siinä? Mikko perinteisesti ei tykkään mun hienoista sisustusideoista, mutta niinhän se jo häissä selvisi: Mää määrään kaapin paikan, mutta Mikko taas ne isommat asiat...Vai mites se ny olikaa? ;)



Eli, parvekkeelle on ilmestynyt Löytötexistä ostettu tuikku-kynttiläkruunu. Siinä oli alkujaan kirkkaat tuikkukupit, mutta keksin laittaa nää pinkit tilalle, jotka löytyivät ennestään omasta jemmasta. Lisäksi käytiin Bauhausissta hakemassa tuollaista kylpyhuoneisiin tarkoitettua ritilämattoa. Ikävä kyllä juuri oikean kokoista ei ole löydetty mistään.



Hieman harmittaa nyt kun mentiin tuo vajaamittainen leveyssuunnassa ostamaan, kun olisi saanut itse ehkä tehtyä juuri sopivan...No, ei auta, ostettu on jo. Ritilämaton päälle kaivoin kellarista pinkit räsymatot, vähän pehmentävät partsilla kulkua ja tuovat kivaa näköä. Parvekkeella olevalla puusohvalle tulen vielä tekemään jotain faceliftiä, mutta katsoo nyt kuinka sen teen... Toivottavasti siitä saan sitten jo kuvia järkkärillä.

Sitten mainittakoon vielä harrastuksestani: Sain ison "lahjoituksen" pulloja hyllyymme! Ne on niin helkkarin hauskan näkösiä, ainakin mun mielestä. Eikä Mikkokaan niistä valita, joten kaikki on niin kuin pitää ;)


Pulloja on nyt niin paljon, etteivät ne mahtuneet enää noihin ylävitriineihin. Tuo nykyinen paikka oli kylläkin jo varattuna pulloille etukäteen. Ainoa mikä harmittaa, että en saanut yhtä hienoimmista pulloista mahtumaan tuohon väliin. Se on vajaan sentin liian korkea!!! Sika hieno naisen torso nääs. Nyt se nököttää sitten pystyvitriinissä yksinään pienenä pullona :( Ja korostan nyt vielä tässäkin välissä, että noita puteleita ei todellakaan ole tarkoitus ruveta kittaamaan missään vaiheessa. Todennäköisesti säilyvät avaamattomina maailman tappiin saakka :D

Välillä tulee tunteita, että ei hitto, kiinnostaako nää jutut yhtään ketään ja että miten tylsää mun elämä voi olla, kun ehdin keskittyä koko ajan vaan sisustamiseen ja kaikkeen tämmöiseen ihme säätämiseen MUTTA,
ISO KIITOS taas kaikille, jotka ovat viitsineet/ muistaneet klikkailla tota pikavalinta nappia, aina tekstien lopussa! :) Pidättehän saman tahdin yllä jatkossakin, jookosta kookosta? :) Tulee taas uutta energiaa bloggailla kun tulee noin paljon klikkauksia ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti