Isä

Isä 1957-2007

Sun veresi virtaa mun suonissani

Sun äänesi kuuluu mun puheessani

Taivuin samaan suuntaan mihin olit taipunut

Vaivuin samaan huumaan mihin olit vaipunut

En taistele vastaan vaikka pitäisikin

Sillä ainoastaan häviäisin

Sä annoit kaiken mitä janosin

Vannoit aamenen mut joit rakkauden

Hiljaa lasken seppeleen nukkuvan isäni arkun luo

En turhaan pelkää kuolemaa minutkin myöhemmin luoksesi tuo

Sun hahmosi häilyy mun unissani

Sun kasvosi säilyy mun kuvissani

Sä annoit kaiken mitä janosin

Vannoit aamenen mut joit rakkauden

Hiljaa lasken seppeleen nukkuvan isäni arkun luo

En turhaan pelkää kuolemaa minutkin myöhemmin luoksesi tuo

Mun veri on sun...

Tänään oli sitten isän muistelun aika. Isä nukkui pois 7 vuotta sitten. Maaginen luku toi 7, eikös sitä puhuta, että ihmiset ikään kuin uudistuvat 7 vuoden sykleissä. Siitä johtuen monesti joka 7 vuosi on parisuhteissakin se hankalin ja raastavin. Isän kohdalla voimabiisi on mulle ollut Neljän ruusua- Veri. Kuulin tuon kappaleen paria päivää ennen isän kuolemaa ekan kerran, eikä tällöin ollut ollenkaan vielä tiedossa, miten lyhyt aika isällä olisi jäljellä. Kuitenkin, tän biisin kuulin Kangasalan yläasteiden karaokekilpailuissa, ja mieleeni nousi kuva hautakivestä, isän nimellä varustettuna. Tiesin siitä hetkestä lähtien, että isä ei tulisi selviämään aivokasvaimesta. En tosin kyllä olisi ikinä uskonut sen tapahtuvan niin pian. 

Tuosta biisistä vielä, nyttemin kun olen kuunnellut sen sanoja tarkemmin ja oikein pohtimalla pohtinut niitä, niin tuo "Mutta joit rakkauden"- kohta on pistänyt miettimään. En tiedä mikä sen merkitys on, mutta itselle tulee nykyisin mieleen alkoholismiin kuollut henkilö, mikä ei taas isäni kohdalla pidä paikkaansa alkuunkaan. Kuitenkin tuon biisin merkitys on todella suuri mulle. Tää biisi oli pitkään semmoinen, etten voinut lainkaan kuunnella tätä itkemättä. Silti vaan aina kuuntelin uudelleen ja uudelleen, ja joka kerta kauhea poru päällä. Se oli kuitenkin todella terapeuttista. Äiti joskus mulle pienenä ohjeisti aina "Itke vaan niin paljon kuin tarvii, se helpottaa." Ja sitä ohjetta käytin tuossakin hyväkseni. Mitä enemmän itki, sen helpompi itsellä oli olla. Tosin, joskus, autolla ajaessa, toi biisi sattui soimaan, täytyi ihan tien poskeen pysähtyä, kun ei siitä ajamisesta mitään tullut.

Kävin tänään iskälle istuttaan parit orvokit, vein kynttilän (Joku muukin oli ehtinyt tehdä saman liikkeen.) ja siistin kiviä talven jäljiltä parempaan kuntoon. Täytyykin tehdä kesäkukkia viedessä äidin haudalla sama juttu.